Talviseuranta

Talviseurannassa tutkitaan talven etenemistä lumi- ja jäähavaintoja tehden sekä havinnoimalla talvella esiintyviä eläinlajeja. Kampanjan ideana on innostaa kansalaiset ikään katsomatta tutkimaan luontoa ja ilmoittamaan havainnoistaan.

Muuttuva talvi

Hanget, kirpeät pakkaset, lumiset metsät ja jäiset järvet. Niistä on kunnon talvi tehty! Tulevaisuudessa pakkastalvet muuttuvat yhä harvinaisemmiksi, mikäli maapallon keskilämpötila jatkaa nousuaan. Muutos vaikuttaa paitsi eläinlajeihin myös ihmisiin.

Ilmastonmuutoksen vaikutukset näkyvät jo nyt pohjoisen pallonpuoliskon talvessa. Arktiset alueet lähialueineen lämpenevät muuta maapalloa voimakkaammin, joten Suomessakin lämpötila kohoaa ilmastonmuutoksen myötä enemmän kuin maapallolla keskimäärin.

Maamme eliölajeista monet ovat sopeutuneet pohjoiseen talveen. Ilmastonmuutos saattaa vaikeuttaa lumeen ja jäähän sopeutuneiden lajien selviämistä. Osa eläinlajeista puolestaan hyötyy leudoista talvista ja ne pääsevät ilmaston lämpenemisen myötä levittäytymään uusille alueille. Vähälumisuus vaikuttaa myös ihmisten elämään. Lisääntyvä pilvisyys saattaa esimerkiksi tehdä talvista entistä pimeämpiä.

Lue lisää:

Muuttuva Suomen talvi

Lämpimät talvet ajavat talveen sopeutuneita lajeja ahtaalle

Ilmastonmuutos iskee pohjoisen talveen

logo-luontoliitto-200
logo2
logo3
logo-syke
logo-arktinen
Ota yhteyttä